Mediakasvatusmallin löytäminen ja oppilaiden osallistaminen SOMY-hankkeen videotuotannossa

Lähtöasetelma

Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa -hanke (SOMY) koordinoi 22 kouluhanketta, jotka etsivät uudenlaisia tapoja järjestää oppimisympäristöjä ja toivat viestintävälineitä ja -sovelluksia koulujen arkeen mukaan. Yksi SOMYn tehtävistä oli kerätä hankkeissa syntyneitä hyviä käytänteitä ja muokata niistä opetusmateriaalia opettajille SOMYn verkko-oppimisalustalle (sooc.fi). Kymmenestä hankkeesta toivottiin konkreettista videomateriaalia toimimaan esimerkkinä ja herätteenä opetusmateriaalin ohessa

Alkumetrit ja mediakasvatusidean avautuminen

Ensimmäisen kuvauspäivä järjestyi Hannunniitun koulun Meidän koulu -hankkeen kanssa, jossa pyrittiin lisäämään oppilaiden äänen kuulumista koulun arjessa. Käsitin, että kuvauspäivän edetessä, että toimintamme loi opettajille rutkasti lisätyötä. Heiltä kaivattiin opetustehtävien lisäksi apua kuvausten järjestämisessä.

Videoiden suunnittelu yhdessä lasten kanssa toimi hyvin.

Videoiden suunnittelu yhdessä lasten kanssa toimi hyvin.

Tämä kokemus synnytti tarpeen kehittää ratkaisuja opettajien työtaakan minimoimiseksi kuvauksissa. Kaikkien SOMYn koordinoimien hankkeiden yhteinen punainen lanka oli painottaa oppilaan roolia, oppilaiden äänen kuuluviin saamista ja sitä, ettei opetus rajoitu pelkästään luokkahuoneisiin. Ryhdyin keksimään keinoja, miten kuvaukset saisi liitettyä näihin tavoitteisiin.

SOMY:sta oli esitetty toive, että videoissa jätetään hankejargon mahdollisimman vähäiseksi ja sen sijaan keskitytään tuomaan esiin hankkeissa syntyneitä toimintamalleja. Piti siis saada videoihin muita kuin hankkeiden vetäjien näkökulmia, jotka usein hautautuvat hankejargoniin. Oli siis eri kanteilta tärkeää tuoda oppilaiden ääni kuuluviin näillä videoilla. Mutta miten varmistaa se, että oppilaat innostuisivat osallistumaan ja esiintymään videoissa?

Aiemmassa työssäni Tietotaitotalkoot-hankkeen mediakouluttajana havaitsin, että oman mediatuotoksen luominen ja sen esittäminen on ihmiselle erityinen kokemus. Varmasti se olisi sitä oppilaillekin. Päätin ehdottaa alkuperäiseen suunnitelmaan sellaista muutosta, että jospa oppilaat tekisivätkin videon ja toimisivat niissä itse asiantuntijoina sen sijaan, että ulkopuolinen henkilö tulisi kuvaamaan heitä ja päättäisi, mitä hyviä käytänteitä heidän oppimiseensa sisältyy.

Opettajien motivoiminen

Vielä oli ratkaistava ongelma, miksi opettaja ottaisivat mielellään hankkeesta kuvaajan sotkemaan opetuksen koko koulupäiväksi. Monissa kouluissa oppilaat osaavat käyttää viestintävälineitä ja heille on luontevaa luoda omia videoita ja muita mediaesityksiä. Kuitenkin sellainen mielikuva minulla on, että opettajilla on vaikeuksia sisällyttää mediakasvatusta opetukseen, ainaan kovin luontevalla tavalla. Monesti mediakasvatus on muun opetuksen päälle liimattua ekstraa, muusta opetuksesta irrallista toimintaa. Omien mediajulkaisujen tekeminen on medianlukutaitoa siinä missä joukkoviestinnän viestien tulkitseminen. Ajaus oli, että jos oppilaat päästettäisiin itse tekemään näitä videoita, tällä kuvausprojektilla olisi pontentiaalinen mahdollisuus tarjota käytännönläheistä mediakasvatusta. Opettajien olisi ehkä helpompi suhtautua myönteisesti kaikkiin prosessiin tuomiin vaivoihin, koska he saisivat tilaisuuden tarjota oppilailleen konkreettista mediakasvatusta, jota on muuten voi olla vaikea liittää opetuksen arkeen.

Opettajat innostuivat

Vaikka näillä ratkaisuilla otettiin painetta pois opettajilta, heidän vastuullaan oli edelleen toimia yhteyshenkilönä oppilaiden ja minun välillä ja varmistaa, että video käsikirjoitetaan, kuvausryhmä perustetaan ja näyttelijät valmistautuvat kuvauksiin. Halusin kuitenkin, että osallistuminen olisi opettajille ja oppilaille vapaaehtoista ja esitin asian opettajille niin, että jos ehdottamani aikataulu on huono tai oppilaista ei löydy vapaaehtoisia tekijöitä, voin hoitaa kuvaamisen ja valmistelut itse. Päätin, että on kuitenkin helpompaa toimia tällä tavalla kuin yrittää työskennellä oppilaiden kanssa, joille tekeminen olisi ollut vastenmielistä. Kolmessa kohteessa opettaja esitti, että heillä ei ole aikaa tehdä valmisteluja, mutta oppilaiden innostuksen puutetta ei kertaakaan esitetty esteeksi suunnitelman toteuttamisesksi kokonaisuudessaan.

Koska hankkeet sijoittuivat ympäri Suomen, kaikki valmistelut suoritettiin etänä, yleensä sähköpostilla ja puhelimella vastuuopettajan kanssa, mutta joissain tapauksissa otettiin yhteys Skypellä opettajasta ja oppilaista koostuvan työryhmän kanssa. Se oli paras mahdollinen toimintamalli, koska oppilaatkin pääsivät “kokouksiin” mukaan.

Ylipäänsä opettajat suhtautuivat innokkaasti siihen, että oppilaat pääsivät tekemään käsikirjoituksia. Ehkä joissain tapauksissa opettajat eivät saaaneet ideasta kiinni ja valmistelut jäivät pintapuolisiksi. Kaikille opettajille oli kuitenkin tärkeää, että lasten ääni tulee kuuluviin koulun arjessa ja useimmat opettajat panostivat kuvausten vaatimiin esivalmisteluihin. Jos pedagogista kokonaishyötyä tarkastelee, oppilaat pääsivät luovalla tavalla harjoittelemaan äidinkieltä, tietotekniikkaa ja ryhmässä toimimista mediatyöskentelyn opettelemisen lisäksi. Oppilaat pääsivät myös käsikirjoituksia kirjoittaessaan aitiopaikalle miettimään, miksi he opiskelevat hankkeissa kehitetyillä tavoilla ja minkälaisia olisivat muunlaiset vaihtoehdot.

Kuvauspäivien käytännönläheinen mediakasvatus

Kuvauksissa pidin videotyöskenteyn opettamisen mahdollisimman käytännönläheisenä ja vältin opettamista. Päivän aluksi esittelin itseni oppilaille ja kerroin päivän etenemisestä ja tavoitteista muutamalla sanalla. Pyrin luomaan ensitutustumiseen rennon ilmapiirin, jotta oppilaat saisivat heti positiivsen fiiliksen päivän projektiin.

Esittelyn jälkeen kutsuin kuvaajat ja äänittäjät tutustumaan kuvauskalustoon. Lähinnä katsoimme mistä nauhoitus käynnistetään. Halusin neuvoa perusteellisemmin vasta kuvausten ollessa käynnissä, jotta oppiminen liittyisi tekemiseen. Sen jälkeen pyysin käsikirjoituksen kouraani ja varmistin että kuvaajat, kuvaussihteeri, äänittäjät ja näyttelijät olivat valmiita ensimmäiseen kohtaukseen.

Kuvauksissa toimin teknisen neuvonantajan roolin lisäksi jonkinlaisena ohjaajana. Annoin vinkkejä kohtausten rakentamisessa, osoitin hyviä paikkoja äänitallentimelle ja kameralle ja kerroin minkälaisia kuvakulmia ja -kokoja tarvittaisiin.

Koska kaikki oppilaat eivät osallistuneet kohtauksiin yhtä aikaa, opettaja yleensä piti heille oppituntia ja kuvausryhmän kanssa toimiminen jäi omalle kontolleni. Jotta kuvaukset sujuivat jouhevasti, pidin sykettä yllä ja kannustin myös kuvaussihteeriä huolehtimaan aikatauluista, jotta kuvaukset saatiin purkkiin suunnitellussa aikataulussa. Kyselin kuvaussihteeriltä, mitä vielä tehdään ja mitä seuraavaksi on tarkoitus kuvata, jotta heidän ajatuksensa pysyisivät kuvauksissa. Kohtausten järjestelyjä piti usein keksiä lennosta ja oppilailla oli paljon kysyttävää. Tärkeää oli välttää tilannetta, jossa kaikille ei löytynyt tekemistä. Varsinkin alakouluikäiset keksivät itselleen jotain muuta touhua nopeasti. Työni oli lisäksi varmistaa, että kuvausjälki oli laadukasta, joten sain sovitella montaa viittaa kuvauksissa.

Tuliko onnistumisia?

Projektissa syntynyt työskentelymalli toimi mielestäni moniulotteisesti. Kun videosta tuli oppilaiden oma teos, motivaatiota osallistumiseen löytyi. Opettajat olivat tyytyväisiä mediakasvatukselliseen antiin. Kuvauspäivä antoi oppilaille sellaista osaamista, mitä opettajat eivät mahdollisesti itse olisi kyenneet opettamaan. SOMY-hanke sai puolestaan kuulla toimivia ratkaisuja oppilaiden suusta kun he toimivat videoilla asiantuntijoina.

Juho Matilainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>