Monoa mahdottomuuden kulttuurille

 

Ihan sama millä alalla tai missä organisaatiossa sosiaalisen median käytön eduista puhuu. Osa ihmisistä tunnistaa tämän päivän ja ennen kaikkea tulevaisuuden hyödyt. Jokaisesta organisaatiosta löytyy kuitenkin ihmisiä, joilla on tapa hahmottaa asiat vain uhkien ja epäonnistumisten kautta. Heidän näkemyksensä ja kantansa tulee huomioida yhtä arvokkaina kuin kaikkien muidenkin. Sen sijaan uhkien kautta ajattelun mukana tulevalle mahdottomuuden ilmapiirille pitäisi antaa sutjakkaasti monoa, ennen kuin se on normi.  

 

Mahdottomuuden ilmapiirin tunnistaa ainakin seuraavista seikoista: 

  • Innovaatiot korvataan rutiinilla ja varmuudella. 
  • Muutokseen ei uskota, eikä uskalleta.
  • Ollaan varmoja muidenkin epäonnistumisesta. 
  • Uhkien ja haittojen todistelemiseen käytetään kohtuuttomasti aikaa.
  • Osa ihmisistä inhoaa jokaista palaveria.

Liian usein ja useassa paikassa mahdottomuus on muuttanut uudistumisen, innon ja kokeilun turhuudeksi. Koulut eivät ole tässä poikkeus. Monesta paikasta löytyy innokas joukko opettajia, joiden kädet on sidottu nippusiteellä peukaloista yhteen. Liikkumavara jää kapeaksi.

 

Kun nippusiteitä kiristää tarpeeksi, alkavat asiat tuntumaan heistäkin mahdottomalta. Sen jälkeen keskustelu pyörii aina samojen teemojen ympärillä, vaikka tarkoitus on hyvä: resurssipula, tietoturvan luomat reunaehdot, osaamattomuus, laitteet, eriarvoisuus ja jne.  Mahdottomuudessa on mahdoton nähdä mahdollisuuksia. 

 

Opin viime viikolla sanonnan markkinointimaailmasta: ” Toimintakulttuurit syövät strategioita aamiaiseksi.” Kouluissakin on kysymys kokonaisen toimintakulttuurin muutoksesta. Tämä on tuskaisen hidas prosessi, vaikka strategiatasolla tehtäisiin linjamuutoksia ohjaamaan arkea. Mutta jos mahdottomuuden sijaan nähtäisiin mahdollisuudet, muutos tapahtuisi sekä pienemmällä kitkalla että luonnollisemmin niiden resurssien ohjaamana, jotka ovat jo olemassa. 

 

Hankkeilla voidaan varmasti avittaa muutosta tuomalla resursseja ja koulutusta, mutta itse koulujen sisällä olevaan toimintakulttuuriin niiden avulla pääsee huonosti kiinni. Juttelin viime viikolla myös Meidän koulun -hankkeen vetäjän Minna Haaviston kanssa. Tarjosin heidän hankeväelleen  sosiaalisen median työkalujen käyttökoulutusta. Minna kuitenkin käänsi asian päinvastoin ja kysyi koulutusta alakoulun oppilaille. Näin työkalut tulisivat varmemmin käyttöön. Opettajan on lyhyen koulutuksen jälkeen ymmärrettävästi vielä vaikea viedä luokan toimintaan ja opetukseen uusia työkaluja tai tapoja toimia, kun omakin opettelu on usein vasta alussa. (Loistava ajatus, kiitos siitä!) 

 

Kotimatkalla pyyntöä pohtiessa ynnäsin mukaan vanhan totuuden; toimintakulttuurin muutos pitäisi aloittaa alhaalta päin. Sillon tulokset ovat kaikkein kestävämpiä ja parhaita. Muutoksen käynnistämiseen tarvitaan usein vain pientä tuuppausta ja tuupattavien pitäisikin olla ensin oppilaita. Samalla ja sen jälkeen tavoittaisi opettajat. Näin muutoksesta tulisi yhteinen ja parhaassa tapauksessa yhdistävä asia. Siinä voisi olla kiinni osa lähitulevaisuuden hankkeista. 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>