Avainsana-arkisto: jere rinne

Opetushallituksen Sosiaalisen median opetuskäytön suositukset on asenneviesti

Sosiaalisen median käyttöönoton ja hyödyntämisen yksi este kouluissa on erimielisyys sen merkityksestä yhteiskunnallisesti tai oppimiskontekstissa. Jos esimerkiksi koulun tai opetustoimen johdon asenne on selkeän negatiivinen, on opettajien, saati yksittäisen opettajan vaikea toimia vaikka intoa riittäisi. Paikoin käyttöä jopa estetään turhin säädöksin ja säännöin. Myös opettajien keskinäiset erimielisyydet estävät kokeiluja ja hyvien mallien syntymistä. 

Opetushallituksen julkaisemat Sosiaalisen median suositukset ovat selkeästi yksi avaus ongelman ratkaisuksi. Suositus on perusvireeltään positiivinen ja kannustava sana. Se kertoo kirjoittajien ottaneen kannan, joka suosittelee tekemään jotain jostakin syystä. Suosituksissa otetaan selkeä kanta sosiaalisen median pysyvästä roolista osana mediamaisemaamme. Ympäristöjen ja välineiden hyödyntäminen on osa perussivistystä, joka kaikkien tulisi hallita. 

Sosiaalinen media on lyhyessä ajassa tullut merkittäväksi osaksi yhteiskuntaa.Se tuo  jokaiselle mahdollisuudenvaikuttaa ja oppia aktiivisesti osallistuen ja yhdessä työskennellen.Sosiaalinen media ja digitaalinen kulttuuri kokonaisuudessaan muuttaa oppimista  oppijaa aktivoivaan  suuntaan Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen on lisääntynyt yhteiskunnan monilla alueilla. Sosiaalisen median kayttö osana työelämän toimintaa on kasvamassa.

Selkeä kannanotto Opetushallitukselta on viesti, jota on vaikea jättää vaille huomiota. Suosituksina ne jättävät riittävästi tilaa myös tilannekohtaisiin ratkaisuihin, eivätkä pyri määrittelemään kaikille sopivaa mallia. Niissä kehotetaan kehittämään ratkaisuja yhdessä opetushenkilöstön ja tietohallinnon kanssa. 

Suositusten premissi onkin viesti, ettei yhteiskuntaa muuttavaa ilmiötä voida sulkea pois koulun tai oppimisen arjesta. Itse toiminnan tasolle suosituksissa ei nimittäin päästä. Niissä ehdotetaan kyllä erilaisia toimenpiteitä ja tavoitteita, mutta kategorisilla ylätasoilla, joita voi olla vaikea purkaa kovin konkreettisiksi teoiksi. Toistaiseksi siis puuttuvat mallit ihmisen kokoisista teoista.  

Ottakaa myös oppilaat mukaan suunnitteluun

Omaan silmääni pistää myös oppilaan rooli. Suosituksissa oppilaita kasvatetaan aktiivisiksi ja vastuullisiksi toimijoiksi verkossa, ja tähän heille valitaan tarkoituksenmukaisia välineitä sekä työtapoja opettajien ja tietohallinnon toimesta. Siinäkin on omat hyvät puolensa, kunhan muistetaan, että suurimmalla osalla nuoria ja lapsia on jo oma kulttuurinsa toimia ja viestiä verkossa. Niin kuin suositusten etusivulla mainitaan.  

Noin 86 % 16-24 -vuotiaista on seurannut jotain yhteisöpalvelua (tilastokeskus 2010). Nuoret käyttivät erittäin paljon virtuaalimaailmoja, jotka voidaan jakaa pelimaailmoihin ja sosiaalisiin virtuaalimaailmoihin.

Sen ymmärtäminen ja muistaminen auttaisi löytämään sellaisia tapoja oppia, joita opettajan tai koulun muun henkilökunnan voi olla vaikea nähdä. Opettajan ajattelua ohjaa herkästi tavat opettaa, ja sosiaalisesta mediasta lähdetään hakemaan lisäarvoa nojaten siihen, mitä se tarkoittaa opettajan arjen kannalta. Ajattelua ohjaa oppimisympäristöt ja jo olemassa olevat mallit. Oppilaan ja oppimisen näkökulmasta mielenkiintoisempaa olisi miettiä yhdessä sitä, mikä on oppilaille luonteva tapa kuluttaa sisältöjä, rikkoa formaalin ja informaalin oppimisen rajoja sekä luoda toimivia kollaboratiivisia työskentelymalleja. Tämä vaatisi oppilaiden aktiivista osallistamista jo suunnitteluprosesseissa.  

Sosiaalisin median suositusten tekeminen on hyvä avaus, mutta jotain jää uupumaan. Sekin on osin, avauksissa on syytä olla pelivaraa. Seuraava askel voisi olla konkreettiset esimerkit, sekä todelliset että jo tulevaisuuteen kurkkaavat. 

Sosiaalisen median opetuskäytön suositukset (PDF) 

 

 

 

 

Pienien tekojen ja sanojen merkitys

Oppilaan kohtaamista kokonaisena, kuuntelemista ja välittämistä. Koko tarina saattaa muuttua siinä hetkessä.

Viime viikon lopussa ajatuksiini nousi kaksi kouluun ja oppimiseen liittyvää teemaa, jotka edustavat näkyvässä koulun arjessa jonkinlaisia ääripäitä. Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaarissa käsiteltiin paljon pedagogista johtamista, mutta samalla toistuvasti esiin nousi oppilaan kohtaamisen ja huomaamisen merkitys.

Asioilla on varmasti paljon syvempi yhteys kuin ymmärrän, kun en ole mitään organisaatiota johtanut. Sattumaa ei silti varmasti ole, että johtamisteeman ympärillä puhuttiin paljon oppilaan huolista. Samalla viikolla satuin aikaisemmin kuulemaan konkreettisen esimerkin yläkoulusta, jossa pedagoginen johtaja kohtasi joka päivä oppilaan. Kolmensadan oppilaan yläkoulussa rehtori on joka aamu ulko-ovella oppilaita vastassa toivottamassa hyvät huomenet, nyt toisessa rehtoripolvessa. Kyllä, joka aamu. (alkaa kohdasta 42.25)

Pienillä teoilla ja sanoilla tuntuu olevan arvaamattoman suuri vaikutus. Tulevaisuudentutkija Ilkka Halavan työpajassa puhuttiin paljon siitä, kuinka yläkoulussa (ja varmasti myöhemmilläkin asteilla) on oppilaita, joille kukaan ei ole koskaan sanonut mistään asiasta:  ”Voi vitsi, kun sä osaat ton hienosti! Voitko näyttää sen uudelleen?”. Kuinka sen sanominen voi avata oppilaalle kokonaan uuden maailman täynnä mahdollisuuksia. Kun joku vaan huomaa ja alkaa uskomaan, että pystyt ja opit. Maailma on sen jälkeen paljon avoimempi ja täydempi mahdollisuuksista.  

Samoin toimittaja / kirjailija Aino Suholan hienosta päätösmonologista tajuntaan iski kertomus narkomaanitytöstä, jolta psykologi kysyi pitkän ja kalliin terapian jälkeen sen merkittävintä hetkeä. Vastaus oli:  ”Se kun sä kovalla pakkasella nostit mun farkkujen lahjetta ja katsoit, onko mulla sukkahousut.” Joku välitti. Kymmenien tuhansien eurojen terapian merkittävin hetki. 

Torkkuessani junassa mietin, mitä tämä tarkoittaa sosiaalisessa mediassa tai ylipäätään verkko-opetuksessa? Ensimmäinen iso haaste on se, että viestinnästä iso osa on aina jotain muuta kuin sanoja. Väistämättä jää huomaamatta asioita, kun ei nähdä kasvokkain. Toinen suuri asia ja vaikeammin hahmotettava on sukupolvien välinen ero ja tapa arvottaa eri välineiden kautta tapahtuvaa viestintä eri arvoiseksi. Nuorille sosiaalinen media ei ole virtuaalinen tila, vaan aivan normaali arjen tapa käydä dialogia. Naamatusten verkossa -julkaisun (PDF) mukaan moni nuori kokee sosiaalisessa mediassa käytävän viestinnän hyväksi mahdollisuudeksi syventää omia sosiaalisia suhteita ja vaikeista asioista kertomisen helpommaksi kuin kasvokkain. Samaan aikaan me aikuiset keskustelemme vielä siitä, voiko oppilaan ottaa Facebookissa kaveriksi tai mitkä kaikki laitteet täytyy sulkea koulupäivän ajaksi, jotta arkemme ei häiriintyisi jostain turhasta hälystä.  

”Paha on hyvän poissaoloa” - Tuomas Akvinolainen

Kirjoitin muutama vuosi sitten pyynnöstä artikkelin Verkkoa kokemassa -julkaisuun (PDF), jossa pohdittiin kirkon roolia ja toimintaa verkossa. Siinä nostin esiin auttajan tai tässä tapauksessa kasvattajan tarpeen olla läsnä ja apuna myös verkossa, sillä sosiaalinen media ei absoluuttisesti voi olla hyvä tai paha. Kyse on ihmisistä, ja silloin kaikki inhimillinen hyvyys ja pahuus ovat olemassa. Kirjaan kannattaa tutustua, sillä usea artikkeli pohtii sitä, mitä ihmisen kohtaamisen verkossa liittyy ja miten luottamusta rakennetaan digitaalisessa maailmassa. 

Kieltämällä, väheksymällä ja sulkemalla lopetamme helposti myös dialogin. Tämän vuoksi kasvattajankin olisi tärkeä ymmärtää sosiaalisen median merkitys nuoren näkökulmasta, hyväksyä se, olla läsnä, kuunnella ja käydä aitoa dialogia. Sillä tavoin voi löytyä tilaisuuksia nostaa farkun lahjetta kylmällä tai sanoa suuntaa muuttavia kehujia oikealla hetkellä verkossakin. Nuorelle sillä on aivan yhtä suuri merkitys kuin kasvokkain käydyllä keskustelulla. Molempia tarvitaan.